Kirjoitettiin ystäväni Reetta Vuorisen kanssa yhteisblogiteksti meitä pohdituttavasta aiheesta.
“Onko HR vanhentunut? Tarvitaanko HR-toimintoa enää?
Nykyajan hektisessä työympäristössä tarvitaan uudenlaista lähestymistapaa ja pehmeämpää otetta. Asioiden johtaminen on muuttunut ihmisten johtamiseksi ja siksi katseet tulee kääntää prosessien ja järjestelmien sijaan itse ihmiseen, jotta hän pystyy antamaan parastaan.
Nykyinen HR-malli on peräisin ajalta, jossa teollisuus kukoisti ja elettiin tuotantolinjojen kulta-aikaa. HR:n tehtävänä oli valvoa työ- ja yhteistoimintalain sekä erinäisten henkilöstöprosessien toteutumista. Pääpaino oli vahvasti hallinnollisissa järjestelmissä ja byrokraattisissa rakenteissa.
Työn muuttuessa ja asiantuntijatyön yleistyessä myös HR:n tulee uudistua. Tarvitaan entistä enemmän empatiaa, valmentavaa otetta ja sparraavaa lähestymistapaa. Mitä nopeammin yrityksen liiketoiminta kehittyy, sitä vahvemmin henkilöstöhallinnon tulisi linkittyä osaksi yrityksen strategiaa ja ihmisiä. Modernin HR:n tehtävät painottuvatkin sellaisiin teemoihin, kuten ketterä yrityskulttuuri, työnantajabrändi ja (työ)hyvinvointi.
Emme sano, ettei vanhoja HR-käytäntöjä enää tarvita, mutta niiden päälle tulee rakentaa uusia toimintamalleja. TES ja HR-järjestelmät ovat edelleen tärkeä osa henkilöstöhallinnon arkea, mutta niiden pitäisi toimia enemmänkin HR-talon perustuksina, ei sydämenä.
Moderni HR tukee yritystä ja sen henkilöstöä työelämän muutoksessa. Tässä onnistutaan vain sijoittamalla HR osaksi strategista päätöksentekoa ja antamalla sille avaimet tukea yrityksen jokaista jäsentä titteliä tuijottamatta. Ei vielä riitä, että HR on osa yrityksen johtoryhmää vaan sen tulee jalkautua yrityksen kaikkeen tekemiseen ja kulttuuriin.
Mikä HR ylipäätään on? Onko hän ihminen, tiimi, järjestelmä tai ehkäpä kulttuuri? Tuntuu, että HR-toimintaa kaivataan, mutta etenkin asiantuntijaorganisaatioissa se selvästi hakee vielä muotoaan.
Voisiko HR:lla olla myös joukkueenjohtajan rooli? Asiantuntijaorganisaatioissa on huikea määrä osaamista & älyä, ja tämä porukka voisi olla paljon enemmän kuin osiensa summa mikäli he oppivat toimimaan joukkueena. Esimiehen tehtävänä toki on toimia coachina itse työn tekemisessä.
Olipa HR loppupeleissä minkälainen tai mikä tahansa, on sen tavoitteena rakentaa uudenlainen tapa toimia. Tämä mahdollistaa tehokkaan ja onnellisen henkilöstön, tyytyväisen asiakkaan ja kannattavan liiketoiminnan.
Mitä mieltä Sinä olet? Olemmeko hajulla vai ihan metsässä ajatustemme kanssa?
Uudenlaisia HR-tuulia odotellen,
Reetta & Milla”