En ole hetkeen kirjoittanut mitään sähköpostia runollisempaa. Palasin kesälomalta muutama päivä sitten ja nyt tuntuu siltä, että minulla on pakottavaa tarve sanottaa poissaoloni aikana kyteneitä ajatuksiani. Tällä kertaa aiheesta työyhteisön monimuotoisuus ja parempi maailma.
Uutiset korostavat erilaisuutta eivätkä kerro monimuotoisuuden hyvistä puolista
On maanantai aamu. Herään unisena sateen tuoksuisesta makuuhuoneesta – ikkuna on ollut auki koko yön. Katsahdan herätyskelloa. Digitaaliseen näyttöön heijastuvat luvut 6:45. Tyypillistä, ajattelen. Vielä olisi 15 minuuttia aikaa nukkua… Nousen hitaasti sängystä ja laskeudun kierreportaat alas keittiöön, jossa napsautan vedenkeittimen päälle. Valmistan itselleni kupin mustaa teetä ja istun alas lukemaan päivän sanomalehteä. Kyllä, sitä perinteistä paperista, joka jättää ajoittain mustetahroja sormen päihin.
Uutisissa ei näytä olevan mitään uutta. Aiheet pyörivät vallitsevan koronatilanteen ja Afganistanin sisällissodan ympärillä… Sivuilla toistuvat sanat ”pelko”, ”turvattomuus”, ”kuolema” ja ”epätasa-arvo”. ”Eikö tämä lopu koskaan!” puuskahdan ääneen, sillä olen lopen kyllästynyt vallitsevaan tilanteeseen. Suututtaa ja surettaa. Miten olemme ihmiskuntana ajaneet itsemme tällaiseen pisteeseen, jossa vastakkainasettelu ja eriävät mielipiteet repivät meidät rikki? Onko todella niin vaikeaa elää sovussa ja hyväksyä erilaisuus? Missä on monimuotoisuuden arvostus ja ylistys?
Erilaisuuden hyväksyminen ei ole sama, kuin hiljainen hyväksyminen
Erilaisuuden hyväksyminen ei tarkoita sitä, että kaikesta pitäisi olla samaa mieltä. Se ei myöskään tarkoita sitä, että väärinkäytöksiin tai toisten loukkaavaan kohteluun ei puututtaisi tai sen annettaisiin valua läpi sormien. Ei todellakaan. Nykyisellä työpaikallani Sofokuksella on aina ollut tapana sanoa asiat suoraan, mutta toisia kunnioittaen. Joskus joku on saattanut pahoittaa mielensä suorasta kritiikistä, mutta kun asia on kunnolla perusteltu ja käyty asiallisesti yhdessä läpi, on lopputuloksena aina ollut molemminpuolinen ymmärrys ja jopa parempi lopputulos.
Ymmärrän näkökulmasi. Kiitos kun toit sen esille. En ollutkaan ajatellut asiaa tältä kantilta. Otan kantasi vastaisuudessa paremmin huomioon.
Rohkeuden puute monimuotoisuuden esteenä
Sofokuksella työskentelee tällä hetkellä neljä eri kansallisuutta. Tämä on mielestäni aivan liian vähän. Onneksi olemme tiedostaneet puutteemme ja pyrimme aktiivisesti korjaamaan tilannetta. Kun aikoinaan vaihdoimme työkielemme englanniksi, oli alku arvatenkin tahmea. Ei siksi, etteivätkö kaikki suomenkieliset osaisi puhua sujuvaa englantia (suomalaiset puhuvat lähes poikkeuksetta erinomaista englantia), vaan siksi, että rohkeus käyttää jotain muuta kuin omaa äidinkieltä, esti meitä avaamasta suutamme.
Vieras kieli on siinä mielessä kumma juttu, että ellei sitä käytä, se ruostuu kuin vanha rengasrauta, joka on maannut liian pitkään vesisateessa. Mutta jos sen puhdistaa, kiillottaa ja ottaa jälleen aktiiviseen käyttöön, saa siitä itselleen hyvän työkalun (tässä kohtaa en enää puhu rengasraudasta.) Ainoa asia, mitä tähän käyttöönottoon tarvitaan, on rohkeus avata suu, vaikka kaikki sanat ja lauserakenteet eivät olisikaan suoraan lukion oppikirjasta.
Rohkeus onkin ominaisuus, jota tarvitaan erilaisuuden ymmärtämiseen ja hyväksymiseen.
Työyhteisön monimuotoisuus vie yritystä eteenpäin
Olen pienestä pitäen tottunut erilaisuuteen ja oppinut arvostamaan erilaisia kulttuureita ja ajatusmalleja. Äidiltäni olen perinyt aatteen, jonka mukaan toisia on pyrittävä aina ymmärtämään, vaikkei itse kokisikaan heidän arvomaailmaansa omakseen. On hyvä antaa kaikkien ajatuksille ja mielipiteille tilaa, kunnioittaen silti omia rajoja ja arvoja.
Työelämässä koen toteuttaneeni samaa toimintamallia ja uskallan sanoa, että myös Sofokuksella toimimme tämän aatteen mukaan. Sillä mitä olisi työyhteisö ilman eriäviä mielipiteitä, erilaisia ajatuksia ja persoonia! Vastaus: tylsä ja harmaa. Ja aika mielikuvitukseton! Ja onhan niitä jotain tutkimuksia kai aiheesta joskus kirjoitettu, että ”monimuotoisuus lisää luovuutta” ja niin edelleen.
Voiko työyhteisön monimuotoisuus muuttaa maailman paremmaksi?
Minulla on dilemma. Koen suurta vääryyttä ja epäuskoa siitä, mitä maailmalla tällä hetkellä tapahtuu. Ihmiskunta on jakautunut kahtia ja usein tuntuu siltä, että joka puolella soditaan joko fyysisesti tai henkisesti. Tilanne on jokseenkin paradoksaalinen. Aivan kuin aikuiset ihmiset olisivat taantuneet jälleen lapsen tasolle, eivätkä enää erottaisi oikeaa väärästä.
Surullista.
Voisivatko monimuotoiset työyhteisöt toimia esimerkkinä maailmalle ja näyttää mitä voi syntyä, kun yhdistetään erilaiset ihmiset ja ajatusmallit? Että kaikkien ei tarvitse puhua samaa kieltä, ajatella samalla tavalla tai olla jokaisesta asiasta samaa mieltä? Että näennäisesti kilpaileva uskomus, yritys, ajatus tai mielipide ei aina ole huono asia? Että yhdessä olemme vahvempia kuin yksin?
Mikäli yrityksinä ja työnantajina annamme erilaisuudelle tilaa, pystymme ehkä yhdessä tarjoamaan Parempia Maanantaita® yhä useammalle ihmiselle. Ja ehkä jonain päivänä koko ihmiskunta ymmärtää, että yhdessä on parempi kuin yksin.
Milla Heikkilä 